JUHLASSA KÄYTTÄYTYMINEN

Käyttäytyminen vuosijuhlilla

Vuosijuhlat ovat arvokas tilaisuus, mikä on hyvä pitää mielessä koko pääjuhlan ajan. On tärkeää saapua hyvissä ajoin; juhla aloitetaan mainittuna ajankohtana, ja ennen sen alkamista on aikaa otattaa kuvia ja seurustella muiden vieraiden kanssa. Vaikka kyseessä on akateeminen iltajuhla, ei akateemista varttia tässä yhteydessä tunneta, vaan juhla aloitetaan mainittuna ajankohtana.

Juhlasaliin saavuttaessa vuosijuhlatuottajat vastaanottavat juhlavieraat. Istumapaikat on ennalta määritelty, ja vieraat voivat tarkistaa ne pöytäkartoista sekä illallispöytien nimikorteista. Kaikki tarvittava, kuten käsiohjelma, josta löytyvät myös yhteislaulujen sanat, ovat pöydässä valmiina.

Lasit on katettu siten, että äärimmäisenä oikealla on vesilasi – se on ainoa laseista, johon voi palata aterian aikana. Muiden lasien kanssa edetään oikealta vasemmalle, ja vanhaan lasiin ei tule palata. Täten esimerkiksi alkuruoan yhteydessä tarjottuun viiniin ei tule palata enää pääruoan yhteydessä tarjoiltavaa viiniä nautittaessa.

Ensimmäinen snapsi nautitaan heti juhlan alkupuolella yhteislaulun lomassa. Juhlan aikana snapseja nautitaan niin ikään laulun yhteydessä, mutta myös pöytäseurue voi halutessaan kohottaa snapsilasejaan. Malja kohotetaan noin olkapäiden korkeudelle. Kuvio toimii siten, että kaikki kohottavat maljan ensin vasemmalle viistoon, sitten oikealle viistoon ja lopuksi vastapäätä istuvalle.

Pääjuhlassa on yksi noin puolen tunnin tauko, jonka aikana voi poistua juhlasalista esimerkiksi käymään vessassa tai merkityllä tupakointipaikalla. Pöydästä saa nousta vain taukojen aikana tai pakottavasta syystä. Mikäli on joutunut poistumaan tilasta, ei paikalleen tule palata puheen tai ohjelman aikana. Puheiden aikana ei myöskään syödä tai juoda, ellei puheen pitäjä kehota nostamaan maljaa.

Ruokalajit tarjoillaan pöytiin. Lämpimän ruoan voi aloittaa, kun oma seuralainen ja viereiset parit ovat saaneet annoksensa. Pöytäseurueen ollessa pieni on kuitenkin kohteliasta odottaa muitakin.

Juhlan kulusta vastaa seremoniamestari. Seremoniamestari ohjaa illan kulkua ja esittelee puhujat sekä esiintyjät. Noudattamalla seremoniamestarin ohjeita taataan paras mahdollinen vuosijuhlakokemus jokaiselle juhlavieraalle.